Patrian tykkikauppajutun lahjussyytteet kaatuivat

Käräjäoikeus on hylännyt Patrian Egyptin tykkikauppajutun lahjussyytteet. Yhtiön neljä entistä tai nykyistä johtohenkilöä sai kuitenkin ehdollista vankeutta kirjanpitorikoksista tai avunannosta niihin.

Oikeus hylkäsi myös syyttäjän vaatimuksen yhteisösakosta Patrialle.

Ratkaisun mukaan egyptiläistä yhtiötä, jonka kanssa kaupat solmittiin, voi pitää osakeyhtiönä. Suomalaiset eivät siksi voineet syyllistyä virkamiehen lahjontaan.

Pirkanmaan käräjäoikeus toteaa kuitenkin, että näyttö yhtiön tekemistä liiketoimintaan kuulumattomista maksuista on vahva.

Tykkikaupat solminut Patria Vammas maksoi palkkioita egyptiläisen agentin tilille. Syyttäjän mukaan osa näistä rahoista meni lahjuksiin. Myös oikeus katsoi, että rahoja meni muualle kuin agentin hyväksi.

Yhtiön kirjanpito ei pidä kaikilta osin paikkaansa, koska tositteista ei ilmene oikeita maksukohteita. Oikeus tuomitsi siksi Patria Vammaksen silloiset toimitusjohtajan ja talousjohtajan 7 kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin törkeästä ja tavallisesta kirjanpitorikoksesta. Kaksi muuta silloista johtohenkilöä saivat neljä ja kolme kuukautta ehdollista vankeutta.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.