Perhepäivähoitajan epäillään pahoinpidelleen lapsia usean vuoden ajan

Poliisi epäilee perhepäivähoitajan pahoinpidelleen useita lapsia lappeenrantalaisessa ryhmäperhepäiväkodissa. Rikokset ovat ilmeisesti jatkuneet usean vuoden ajan. Teoista epäilty hoitaja ei ole enää kaupungin palveluksessa.

Etelä-Karjalan poliisi kertoo saaneensa valmiiksi asiaa koskevan esitutkinnan. Tutkinta antoi aihetta epäillä, että ryhmäperhepäiväkodissa on pahoinpidelty noin kymmentä hoidossa ollutta lasta. Pahoinpitelyistä epäillään lappeenrantalaista noin 60-vuotiasta perhepäivähoitajaa.

Rikoskomisario Kari Hyyryläinen ei halunnut tarkentaa, millaisista pahoinpitelyistä on kyse, koska kohteena ovat olleet pienet lapset. Tekoja on kuitenkin tutkittu pahoinpitelyinä, mikä viittaa ruumiilliseen kuritukseen, josta ei ole seurannut vakavia fyysisiä vammoja.

- Rikosilmoitukset jätettiin poliisille viime vuoden loppupuoliskolla. Tässä vaiheessa tapahtumia on tutkittu yhden henkilön osalta. En halua lähteä arvioimaan, voiko asia vielä laajeta. Sellainen ei ole tutkinnassa, hän kertoi Suomen Tietotoimistolle.

Poliisi siirtää asian ensi viikon alussa Salpausselän syyttäjänvirastolle syyteharkintaan.

Kaupunki heräsi

-Tutkintapyynnön poliisille teki kaupungin päivähoidon johtaja sen jälkeen, kun epäilyt tulivat meidän tietoomme, kertoi Lappeenrannan kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg.Hänen mukaansa teoista epäillyn hoitajan palvelussuhde on päättynyt.

Kummastusta herättää, miksi epäilyt paljastuivat vasta viime vuonna, vaikka poliisitutkinnan perusteella lapsia on pahoinpidelty usean vuoden ajan. Perhepäivähoitaja työskenteli ryhmäperhepäiväkodissa, joissa on yleensä hoidossa enintään 12 lasta. Hoitajia näissä yksiköissä on tavallisesti vähintään kaksi.

Ryhmäperhepäiväkodeissa hoidetaan 1-6-vuotiaita lapsia. Lähes vauvoista esikouluikäisiin ulottuvalla ikähaarukalla tavoitellaan kodinomaista tunnelmaa. Päiväkodeissa lapset on jaoteltu selkeämmin omiin ikäryhmiinsä.

Ryhmäperhepäiväkodit toimivat omissa tiloissaan joko päiväkotien yhteydessä tai täysin erillisissä kohteissa.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.