Pitserian tuhopolttoaikeista tienneitä epäillään rikoksesta

Poliisi epäilee tamperelaispitserian tuhopoltosta ennalta tietoja saaneita henkilöitä rikoksesta.

Poliisi epäilee Tampereella Hämeenkatu 10:ssä tapahtuneeseen tuhoisaan paloon liittyen seitsemää henkilöä törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä. Esitutkinnan mukaan henkilöt saivat tiedon Pizzeria Julietin tuhoamisen suunnitelmista ennen sen toteutumista ja osaa heistä yritettiin jopa saada palon sytyttäjiksi. Henkilöt eivät kuitenkaan ilmoittaneet asiasta viranomaisille.

Poliisi epäilee edelleen neljää vangittuna olevaa miestä törkeästä tuhotyöstä, kolmesta törkeästä kuolemantuottamuksesta, yhdestä törkeän vammantuottamuksesta, neljästä vammantuottamuksesta sekä vakuutuspetoksesta.

Lisäksi Pizzeria Julietin omistajaa ja hänen veljeään epäillään tuhopolton lisäksi kirjanpitorikoksesta. Esitutkinnan mukaan omistaja ja hänen veljensä vääristelivät yrityksen kirjanpitoa. Kirjanpitorikoksesta epäillään myös kahta pääkaupunkiseudulta kotoisin olevaa miestä, joiden avulla muun muassa teetettiin kirjanpitoon toimitetut vääristellyt kuitit.

Palon aineelliset vahingot eivät ole vielä tiedossa, mutta ne nousevat miljooniin euroihin.

Esitutkinta siirtyy nyt syyttäjälle syyteharkintaan. Syytteet on nostettava 28.2. mennessä.

(MTV3)

Lue myös:

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.