Pohjois-Karjalassa ajeltiin päihtyneinä ojiin

Rattijuopot työllistivät Pohjois-Karjalan poliisin lauantai-iltaa.

Iltaseitsemältä henkilöauto oli ajanut ojaan Enossa Lieksantien ja Pahvikoskentien risteyksessä. Auton kuljettaja, 61-vuotias enolaismies puhalsi 1,8 promillen päihtymyslukemat.

Henkilöauto oli päätynyt ojaan myös Outokummussa Hiekkapalstantiellä samoihin aikoihin. Paikkakuntalainen 35-vuotias mieskuljettaja sai puhalluskokeessa tulokseksi 2,77 promillea.

Pohjois-Savossa rattijuoppojen taival tyssäsi viime yönä. Poliisi pysäytti aamukahdelta Kiuruveden Valtakadulla ulkopaikkakuntalaisen miehen, joka ajoi henkilöautoa päihtyneenä ja ilman ajo-oikeutta. Viisikymppisen miehen puhalluskoe antoi tulokseksi 2,40 promillea.

Hieman ennen puoli viittä aamulla poliisi pysäytti Iisalmessa henkilöautoa ajaneen paikkakuntalaisen nuorukaisen Eteläisellä Pohjolankadulla. Vuonna 1993 syntyneen miehen puhalluskoe näytti 1,35 promillea. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Tapauksia tutkitaan törkeinä rattijuopumuksina.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.