Pohjoismainen asuntomurtokopla poliisin haaviin

Keskusrikospoliisi on selvittänyt eri puolilla Suomea tehtaillun asuntomurtosarjan. Rikoksesta epäillyt ovat ilmeisesti tehneet murtoja myös Ruotsissa ja Norjassa.

Kohteina on yleensä ollut omakotitaloja, joihin kopla murtautui päivällä. Saaliiksi kelpasivat korut, elektroniikka ja käteinen. Anastettua omaisuutta on myyty ulkomaille ja viety panttilainaamoihin. Osa omaisuudesta on saatu takaisin ja palautetaan uhreille.

Poliisi on keväästä 2009 asti tutkinut noin sataa asuntomurtoa ja ottanut kiinni useita ihmisiä, joista osa on edelleen vangittuina. Rikosten tutkintaa varten on perustettu tutkintaryhmä, joka toimii useassa poliisilaitoksessa.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.