Poliisi: Älä käytä kadonneeksi ilmoitettua passia, vaikka se löytyisikin

Kadonneeksi ilmoitettua passia ei kannata käyttää, vaikka se myöhemmin löytyisikin, muistuttaa poliisi.

Keskusrikospoliisilla ei ole tarkkoja tilastoja, mutta rikosylikomisario Hannu Kauton mukaan tapauksia on jatkuvasti.

- Tyypillinen on sellainen, jossa Yhdysvaltain viranomaiset ottavat meihin yhteyttä New Yorkin koneen ollessa vielä ilmassa. He tiedustelevat henkilöstä, joka matkustaa kadonneeksi ilmoitetulla passilla.

Kauton mukaan asioiden selvittelyyn saapumispaikalla menee helposti tunteja, mikä aiheuttaa matkan viivästymisen ja esimerkiksi jatkolennolta myöhästymisen. Pahimmassa tapauksessa maahanpääsy evätään kokonaan.

Passit etsintäkuulutetaan

Poliisi mitätöi kaikki kadonneeksi ja anastetuksi ilmoitetut passit ja ne etsintäkuulutetaan kansainvälisesti. Tieto on nähtävissä kaikille lainvalvontaviranomaisille EU:n alueella Schengenin tietojärjestelmässä ja maailmanlaajuisesti Interpolin tietojärjestelmässä.

Vääriä passeja käytetään hyväksi niin tavanomaisessa rikollisuudessa kuin terrorismissa ja ihmissalakuljetuksessa. Passien tarkastusta on tehostettu kaikkialla.

Krp muistuttaa, että kadonneeksi ilmoitetun passin löytymisestä on syytä ilmoittaa poliisille.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.