Poliisi epäilee: Eläinaktivistit istuttavat kameroita sikaloihin

Poliisi epäilee eläinaktivistien piilottaneen minikameroita kahteen sikalaan Varsinais-Suomessa.  

Noin viikko sitten eräästä sikalasta löytyi minikamera. Viikonloppuna sunnuntain vastaisena yönä poliisi sai ilmoituksen epäilyttävästä autosta saman sikalan lähellä. Toinen sikaloista sijaitsee Loimaalla.

Maastosta otettiin kiinni kolme henkilöä, jotka saattoivat poliisin mukaan olla hakemassa kameraa tai aikeissa piilottaa uusia.  

Autosta takavarikoitiin kameroita, radiopuhelin ja akkuja. Kolmikkoa epäillään salakatselusta ja julkisrauhan rikkomisesta.  

Tammikuussa toisesta sikalasta löytyi tallentava minikamera.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.