Kolmea puukotettu Vantaalla – poliisi etsii edelleen tekijää

Vantaan Korsossa on tänään tapahtunut puukotus, josta epäiltyä henkilöä poliisi etsii parhaillaan.

Hätäkeskus sai ilmoituksen puukottajasta torstaina iltapäivällä viiden jälkeen.

Päivystävän komisarion Patrik Karlssonin mukaan uhreista kaksi on naisia ja yksi mies. Epäilty oli ensin puukottanut naisia Korson S-marketin edustalla, jonka jälkeen mieshenkilö oli yrittänyt ottaa puukon kanssa liikkunutta kiinni.

Kiinniottaja oli tilanteessa saanut itsekin puukosta, mutta hänen vammansa olivat poliisin mukaan pintapuolisia.

Puukottajan motiivista ei ole vielä tietoa, eikä puukotuksen uhreja olla vielä poliisin mukaan päästy puhuttamaan.

Poliisi etsii epäiltyä tekijää edelleen Korson alueella. Toistaiseksi epäillystä ei ole havaintoja.

Poliisin mukaan epäilty on pitkä ja hoikka tummaihoinen mies. Iältään hän on alle 30-vuotias.

Asiasta kertoi ensin Vantaan Sanomat.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.