Poliisi haluaa lopettaa MV-lehden – "Sulkeminen erittäin vaikeaa"

Useista rikoksista epäillyn MV-julkaisun sulkeminen poliisin tutkintavaiheessa tai lopullisesti on vaikeaa.

Julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen Itä-Suomen yliopistosta kertoo, että jos sivusto katsotaan verkkojulkaisuksi, olisi kyseessä tässä laajuudessa ensimmäinen tapaus laatuaan.

Poliisi vaatii oikeudessa MV-lehti- ja Uber Uutiset -sivustojen sulkemista. Poliisi perustelee asiakirjoissa sulkemisvaatimusta epäilyllä, että sivustoilla olisi julkaistu viestejä, joissa syyllistytään useisiin eri rikoksiin ja uusien rikosten tekemistä jatketaan koko ajan.

Voutilaisen mukaan yksittäisten viestien jakelun keskeyttäminen on pakkokeinona mahdollista, mutta vaatimus voi koskea vain yksittäisiä viestejä. Kyseisellä lainpykälällä ei hänen mukaansa voida vaatia koko verkkojulkaisun sulkemista, elleivät kaikki sen sisältämät viestit ole selkeästi lainvastaisia.

– Keskeyttäminen tarkoittaisi pyydetyssä muodossa julkaisutoiminnan keskeyttämistä, mikä voisi olla perustuslain kieltämää ennakkosensuuria, Voutilainen sanoo.

Hänen mukaansa tapaukseen vaikuttaa myös se, katsotaanko sivusto ylipäätään verkkojulkaisuksi.

– Verkkojulkaisuksi katsotun sivuston sulkeminen on vaikeaa. Oikeudellisesti arvioiden esimerkiksi yksittäisen rasistisen nettisivun alasajo taas on helpompaa.

Yksittäisiä sivustoja on Voutilaisen mukaan suljettu lähinnä lapsipornon tai rasististen kirjoitusten takia. Sivustot on suljettu pääosin julkaisijan tai verkkopalvelun tarjoajan toimesta.

Vaikutusta myös tuleviin tapauksiin

Turun yliopiston rikosoikeuden professori Jussi Tapani ei uskalla ottaa kantaa, millaiset mahdollisuudet poliisin vaatimuksella on mennä läpi. Professorin mukaan lain lähtökohta on, että esimerkiksi verkkosivustolta poistetaan laittomaksi epäiltyä sisältöä, eikä koko sivustoa suljeta.

– Laki jättää tulkinnanvaraa, voidaanko kokonaisia sivustoja sulkea, Tapani sanoo.

Hän pitää keskeyttämismääräystä järeänä keinona puuttua verkkosivuston toimintaan.

– Poliisin vaatimuksessa sekä todistusaineiston että juridisen puolen täytyy olla huolellisesti tutkittu ja niiden pitää olla riittävän vahvat.

Vaikka keskeyttämismääräys annettaisiin, se ei pysyisi voimassa kuin rajoitetun ajan.

– Määräys raukeaa kolme kuukautta sen antamisesta, jos sinä aikana ei nosteta syytettä määräyksen kohteena olevasta epäillystä rikoksesta.

Tapanin mukaan nykyistä lainsäädäntöä ei ole valmisteltu MV-julkaisun tyylistä tapausta ajatellen, jossa suuri osa sivuston sisällöstä voi täyttää jonkin rikoksen tunnusmerkistön.

– Tapauksesta saattaa muodostua merkittävä rajanvetäjä, jolla testataan pakkokeinovalikoiman toimivuutta ja edellytyksiä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.