Poliisi narautti valtavan huumeliigan – yhdellä tuomitulla 1,4 kiloa kokaiinia vatsassaan

KRP ja Sisä-Suomen poliisilaitos tiedottavat paljastaneensa laajan kokaiinin salakuljetusorganisaation.

Tapauksen esitutkinta on käyty vuosina 2013-15 kolmessa eri kokonaisuudessa, ja kahdesta ensimmäisestä lainvoimaiset tuomiot on annettu jo viime vuonna. Nyt viimeinenkin esitutkintakokonaisuus on valmistunut ja tapaus on siirtynyt syyteharkintaan.

Poliisin mukaan organisaation päätekijät ovat nigerialaistaustaisia ja huumeita on salakuljetettu mm. nielemällä. Yhdessä tapauksessa nigerialaismiehen kehon sisäisesti kerralla salakuljettama kokaiinierä oli noin 1,4 kiloa.

Poliisi on tehnyt mittavaa yhteistyötä mm. Norjan ja Suomen eri viranomaisten kanssa. KRP:n Sisä-Suomen yksikkö on vastannut esitutkintakokonaisuuden kansainvälisestä osiosta, yhteistyöstä Hollannin ja Ruotsin poliisin sekä Yhdysvaltojen poliisi-, maahanmuutto- ja tulliviranomaisten kanssa, sekä esitutkinnasta ulkomailla kiinniotettujen epäiltyjen osalta.

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.