Poliisi: Kolmen Soldiers Of Odin -jäsenen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyihin Imatralla

Poliisi on saattanut päätöksen maaliskuussa Imatralla tapahtuneen pahoinpitelyn tutkinnan.

Poliisi epäilee kolmen Jyväskylän ympäristöstä kotoisin olevan miehen syyllistyneen yhteensä kolmeen eri henkilöön kohdistuvaan pahoinpitelyyn ja yhteen lievään vahingontekoon. Pahoinpitelyiden uhrina oli kahdessa tapauksessa mies ja yhdessä tapauksessa uhri oli nainen.

Esitutkinnan mukaan epäillyt olivat pukeutuneet epäillyn rikoksen aikana asusteisiin, joissa on ollut Soldiers of Odin -teksti.

Miehet ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.

Tapaus on siirtynyt syyteharkintaan Salpausselän syyttäjänvirastoon.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.