Poliisi: Kolmoismurhaajaa etsitään asunnoista

Poliisi on etsinyt Keravan avovankilasta eilen luvattomasti poistunutta Nikita Fouganthinea (ent. Juha Valjakkala) useista eri asunnoista Jyväskylästä eteläisimpään Suomeen ulottuvalla alueella.

– Olemme etsineet häntä omien tutkimusten kautta ja vihjeiden perusteella, kertoo rikoskomisario Tero Muurman Keski-Uudenmaan poliisilaitokselta. ¨

Poliisi jatkaa tänään vihjeiden tarkistamista.

Keravan pako on kolmoismurhaajan Fouganthinen kuudes. Edellisen kerran Fouganthinen poistui luvatta Haminan työsiirtolasta vuonna 2006. Tuolloin hänet löydettiin kolmen päivän päästä yksityisasunnosta Helsingin Maunulasta.

Poliisi ottanut huomioon, että Fouganthine on voinut suunnata kulkunsa myös ulkomaille.

Ruotsissa säikähdettiin eilen, kun tieto Fouganthinen paosta tuli. Fouganthine on jäänyt ruotsalaisten mieleen Åmselen kolmoismurhasta, josta hänen tuomittiin elinkautiseen vuonna 1988.

Parhaillaan 46-vuotias Fouganthine suorittaa avovankilassa neljän kuukauden mittaista tuomiotaan muun muassa laittomasta uhkauksesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.

– Tottakai henkilön tausta tulee ottaa huomioon, mutta sellaista välitöntä vaaraa ei sivulliselle ole. Lähtö vankilasta on tapahtunut ilman minkäänlaista dramatiikkaa. Jos saamme toisenlaista tietoa, tulee arviota muuttaa, rikoskomisario Muurman kertoo

Fouganthinesta tehtiin havainto heti poistumisen jälkeen eilen aamulla Keravalla. Käytännössä vihjeestä ei ole ollut hyötyä, sillä havainnon tekijä ei tiennyt tässä vaiheessa, että keltahaalarista vankia etsitään, poliisista kerrotaan.

– Kyllä hän löytyy, ennemmin tai myöhemmin. Mieluummin ennemmin, Muurman sanoo.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.