Poliisi ottanut kiinni henkilöitä Jyväskylän puukotukseen liittyen

Poliisi on ottanut kiinni henkilöitä liittyen eilen Jyväskylässä sattuneeseen järjestysvalvojan puukotukseen.

Poliisi haluaa selvittää, ovatko henkilöt olleet osallisina välikohtauksessa.

Eilen illalla noin kello 18.00 aikaan kolme henkilöä tunkeutui Jyväskylän kaupunginkirjastoon, jossa keskusteltiin Äärioikeisto Suomessa -kirjasta. Tilanteessa henkilöiden pääsyä estänyttä järjestyksenvalvojaa puukotettiin. Puukotetun vammat eivät tämänpäiväisten tietojen mukaan ole vakavia.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä pahoinpitelynä ja pahoinpitelyinä. Poliisi selvittää yhä tapahtumien tarkkaa kulkua sekä tekoon johtaneita syitä.

Komisario Tuomo Korhonen Keski-Suomen poliisista kertoo, että välikohtausta ei osattu odottaa.

– Meillä ei ollut tämmöisestä tietenkään mitään tietoa etukäteen. Olisimme olleet tietenkin paikalla, jos tällainen tieto olisi meillä ollut, Korhonen toteaa.

Poliisi sanoo, ettei se kerro kiinniotoista tai muista tapahtumaan liittyvistä asioista tässä vaiheessa enempää tilanteen kokonaiskuvan tarkan selvittämisen takia. Poliisi ei ole kertonut, kuinka monta henkilöä on otettu kiinni.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.