Poliisi otti kiinni kaksi hermannilaismiehen surmatapauksessa

Helsingin rikospoliisi on ottanut kiinni kaksi henkilöä 51-vuotiaan helsinkiläismiehen surmatapauksessa. Mies löytyi kotoaan Hermannista kuolleena tiistai-iltana. Hänet oli poliisin mukaan surmattu teräaseella.

Poliisin mukaan henkirikos on kuitenkin tapahtunut todennäköisesti jo viime viikon torstain ja perjantain välisenä yönä. Viranomaiset menivät miehen asuntoon omaisten tehtyä tästä katoamisilmoituksen.

Rikoskomisario Arto Karalahden mukaan poliisi on ottanut kiinni miehen ja naisen, joiden suhdetta vainajaan selvitetään parhaillaan. Kiinniotettuja ei ole vielä pidätetty.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.