Poliisi Pasilan pommista: Anarkistit yksi tutkintalinjoista

Helsingin poliisi pitää anarkisteja yhtenä mahdollisena Pasilan pommin asettajana.

Aktivistien suosimalla Takku.net-sivustolla julkaistiin eilen viesti, jossa anarkistit sanoivat olevansa vastuussa sisäpihalle jätetystä pommista Pasilassa, bensa-asemaa vastaan tehdystä polttopulloiskusta Tapaninvainiolla sekä muutamista muista viime aikojen vahingonteoista.

Rikoskomisario Markku Stenbergin mukaan poliisi ottaa viestin huomioon tutkinnassaan. Anarkistit ovat kuitenkin vain yksi monista tutkintalinjoista.

Stenberg kertoi, ettei ketään ollut vielä tänään otettu kiinni pommin vuoksi. Myöskään polttopulloiskun tekijät eivät olleet selvillä.

Anarkistien viestissä kerrottiin, että he olisivat myös tehneet pommiuhkauksia useisiin suurlähetystöihin. Stenbergin mukaan poliisille ei ole tullut ilmoituksia tällaisista uhkauksista.

Myös ääri-islamilainen nettibloggaaja on ylistänyt pommia ja polttopulloiskuja sivuillaan, mutta poliisin mukaan teot eivät liity kansainväliseen terrorismiin.

Autojen tärvely innostaa Saksassa

Tutkijatohtori Leena Malkki Helsingin yliopistosta kertoo, että vasemmistoanarkistien tekemät iskut ovat yleistyneet monissa Euroopan maissa. Esimerkiksi Saksassa on tärvelty arvoautoja ja Espanjassa pankkiautomaatteja.

Myös tuhopolttoja ja pommi-iskuja on tehty. Iskuissa on pyritty kuitenkin pääsääntöisesti välttämään ihmisuhreja.

Muiden tekemien iskujen omiminen ei Malkin mukaan perinteisesti ole kuulunut anarkistien toimintatapoihin. Sen sijaan se on yleistä kansainvälisessä terrorismissa.

Anarkistit hakevat iskuilla julkisuutta ajamilleen asioille kuten kapitalismin vastustukselle, ihmisoikeuksille ja vapaalle liikkuvuudelle. Rauhallisempi toiminta kiinnittää harvoin median mielenkiinnon.

- Matalan tason rauhanomaista anarkistitoimintaa on ollut vuosikausia Helsingin seudulla, mutta aika vähän siihen on julkisuudessa kiinnitetty huomiota, Malkki toteaa.

Tutkijan käsityksen mukaan Suomen anarkistipiirit ovat pienet, mutta vaikuttaa siltä, että niillä on tiiviit yhteydet ulkomaille. Uudet ilmiöt virtaavat nykyisin nopeasti maasta toiseen.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.