Poliisi: Porvoon ryöstelevä naiskaksikko siirtynyt muualle

Itä-Uudenmaan poliisi epäilee Porvoon seudulla vanhuksia ryöstäneen naiskaksikon siirtyneen pois seudulta. Tutkinnanjohtajan rikoskomisario Peter Fagerholmin mukaan poliisi on saanut runsaasti yhteydenottoja, mutta havainnot ovat eri puolilta Etelä-Suomea.

– Näyttää siltä, että tapauksia on siellä täällä. Teot ovat vastaavan tyyppisiä, mutta ei tiedetä, ovatko tekijät samat, Fagerholm selittää.

Poliisille on tullut vihjeitä samantyyppisistä teoista muun muassa Forssasta ja Nurmijärveltä, ennen Porvoota Raumalta.

Fagerholmin mukaan tutkintaa vaikeuttaa se, että Porvoossa tapahtuneet rikokset ovat tapahtuneet syrjemmällä eikä tekijäkaksikko ole siten tallentunut valvontakameroille.

– Lisäksi silminnäkijöiden arviot tekijöiden iästä vaihtelevat suuresti.

Porvoossa tapahtui viime viikolla useita vanhuksiin kohdistuvia rikoksia. Rikokset tapahtuivat saman kaavan mukaisesti: kaksi ulkomaalaista naista ryöstää huonosti liikkuvan vanhuksen keskellä päivää. Poliisi varoittaa, että tekijät käyttäytyvät erittäin röyhkeästi tai vietellen.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.