Poliisi ratsasi baareja Joensuussa - paljon puutteita

Joensuun poliisi tarkasti useita ravintoloita perjantai-iltana yhdessä rajavartioston, tullin, Savo-Karjalan veroviraston, ItäSuomen työsuojelupiirin ja ympäristöviraston kanssa perjantai-iltana.

Viranomaiset iskivät kuuteentoista ruokaravintolaan ja pubiin. Ongelmia löytyi runsaasti.

Kolmen osalta oli puutteita paloturvallisuudessa, kuten esimerkiksi liikaa kaasupulloja keittiössä tai suljettu varauloskäynti.

Myös työvuorolistoissa ja kirjanpidossa oli puutteita. Minimipalkkaa ei maksettu kaikissa paikoissa. Viidessä oli lievää huomauttamista hygienista.

Yhdessä paikassa oli ongelmia työluvissa. Tästä kirjattiin 2 rikosilmoitusta nimikkeellä ulkomaalaisrikkomus. Sekä työnantajaa että työntekijää epäillään rikkomuksesta. Kaikissa ei oltu järjestetty työterveyshuoltoa.

Viranomaiset asettivat kuudestatoista tarkastetusta paikasta peräti kahdeksan jälkivalvontaan.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.