Poliisi selvittää kouluampujan aseiden alkuperää

Poliisi selvittää parhaillaan Oriveden ammuskeluissa käytettyjen aseiden alkuperää.

– Meillä on tieto, että ampumisissa on käytetty kahta eri asetta. Poliisin mukaan toimistossa käytettyyn valopistooliin oli lupa, mutta ei ampujalla. Koulussa käytettyyn kivääriin hänellä oli lupa, rikoskomisario Jari Kinnunen Pirkanmaan poliisista sanoo.

Ampumisia tutkitaan tapon yrityksenä ja vaaran aiheuttamisena. Vuonna 1989 syntynyt ampuja on kiinniotettuna, mutta joistain tiedotusvälineiden tiedoista poiketen häntä ei ole vielä pidätetty.

– Automaatio kuitenkin on, että hänet pidätetään, Kinnunen ennakoi.

Kinnunen ei ota kantaa siihen, oliko ampujan tyttöystävä koululuokassa, jonka oven läpi hän ampui. Hän ei myöskään vahvista tietoa, että ampuja olisi ennen kouluammuskelua haavoittanut tyttöystävänsä isää.

– En ota mitään kantaa, sillä meillä ei ole tästä vielä mitään tietoa. Motiiveista kerromme sitten, kun olemme ehtineet niitä selvittää.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.