Poliisi törmäsi hämmentävän raskaasti aseistautuneeseen mieheen kaupungilla

Poliisipartio tapasi Lahdessa noin 25-vuotiaan miehen, jolla oli mukanaan häkellyttävän raskas asevarustus.

Tapaus sattui maanantaina iltapäivällä Paavolan kaupunginosassa, joka sijaitsee keskustan liepeillä. Paavolassa sijaitsee muun muassa kaupunginteatteri ja kirjasto.

Turvallisuustarkastuksessa miehen hallusta löydettiin erilaisia teräaseita sekä muita vahingoittamiseen soveltuvia välineitä niin taskuista kuin repusta.

Miehellä oli mukanaan muun muassa nyrkkirauta, kaasusumutin, puukko sekä pamppu. Lisäksi löytyi pieni määrä marihuanaa.

Poliisi riisui miehen aseista ja päästi tämän jatkamaan matkaa.

Asiasta kirjattiin rikosilmoitus vaarallisen esineen hallussapidosta, huumausaineen käyttörikoksesta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.

Tarkempi syy miehen varustautumiseen ei selvinnyt poliisille.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.