Poliisi turvautui etälamauttimeen Haukiputaalla

Poliisi käytti etälamautinta poliisipartion kimppuun hyökänneeseen mieheen Haukiputaalla.

Poliisipartio pysäytti vuonna 1974 syntyneen oululaisnaisen liikennetarkastusta varten tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Nainen puhalsi alkometriin 0,83 promillen lukemat, jolloin naisen kyydissä olleet kaksi miestä alkoivat käyttäytyä hyökkäävästi.

Toisen miehistä poliisi taltutti etälamauttimella. Molempia epäillään virkamiehen vastustamisesta.

Autoa kuljettaneella naisella ei ollut ajo-oikeutta. Häneltä löytyi tarkastuksen yhteydessä lisäksi kaasusumutin, johon hänellä ei ollut hallussapitolupaa. Poliisi arvioi, että asiaa tutkitaan vaarallisia esineitä koskevien säännösten rikkomisena.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.