Poliisi tutkii Rovaniemen tonttimyyntejä Nova Groupille

Rikospoliisi tutkii Rovaniemen ja Nova Groupin tonttikauppoja. Helsingin Sanomat kertoo, että poliisi selvittää moottorikelkkatehtaan tontin myyntiä.

Poliisin mukaan menossa on alustava selvitys siitä, onko tapauksessa sattunut tutkintakynnystä ylittävää. Selvittely koskee kaavapäätöksiä ja maan myynnin päätöksentekoa.

Nova Group on rahoittanut useiden poliitikkojen vaalikampanjaa Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksen kautta. Keskustan kehittämispäällikkö Lasse Kontiola oli kaupunginvaltuustossa päättämässä tontin myynnin mahdollistavasta asemakaavamuutoksesta. Kontiolalla oli yhdistyksen tilinkäyttöoikeudet.

Valtuuston päätöksen takana oli myös kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ari Ruotsalainen (kesk.), joka sai Kehittyvien maakuntien Suomelta vaalitukea 10 000 euroa.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.