Poliisi tutkii Rovanimellä kahtakymmentä tuhopolttoa

Osa tulipalojen sytyttäjistä on edelleen karkuteillä. Poliisi toivoo rovaniemeläisiltä aktiivisuutta, jotta tuholpolttajat saataisiin kiinni.

Rovaniemellä on sammuteltu tammikuusta alkaen suuri määrä tahallaan sytytettyjä tulipaloja.

Viimeisin tuhopoltto tapahtui maanantain vastaisena yönä, kun kolme betonikuorma-autoa roihusi Lohja Ruduksen betoniasemalla Rovaniemen teollisuusalueella. Myös betoniasema yritettiin saada tuleen.

Poliisilla on käytössään videotallenne alueelta, ja tuhopolttojen sarjan selvittämiseksi on perustettu tutkintaryhmä.

Poliisin mukaan tuhopolttosarjaan liittyy useita eri tekijöitä. Osa palon sytyttäjistä on edelleen vapaalla jalalla. Poliisi on saanut aiempia tuhoja aiheuttaneet, roskapönttöjä tuleen tuikanneet 16- ja 17-vuotiaat pojat kiinni. He eivät kuitenkaan liity alkuvuoden polttoihin, jotka ovat kohdistuneet roskakatoksiin, huoltosiltaan, varastohalleihin ja rapukäytävässä säilytettyihin tavaroihin.

-Meillä on epäilyksiä tietyistä henkilöistä. Tutkinta on kuitenkin vielä kesken, kertoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Jukka Haataja Rovaniemen rikospoliisista.

Rovaniemen tuhopoltot ovat tapahtuneet keskustan läheisyydessä yöaikaan. Poliisi onkin pyytänyt rovaniemeläisiltä aktiivisuutta nostaakseen tuhopolttajien kiinnijäämisriskiä.

Tuhopolttojen määrä on kasvussa

Poliisin mukaan sekä tuhopolttojen määrä että suhteellinen osuus kaikista tulipaloista on Suomessa lisääntynyt 20 vuoden aikana. Kun 1980-luvulla tahallisiksi tulipaloista luokiteltiin vajaa kymmenes, 1990-luvun lopussa näitä oli jo lähes neljännes paloista.

-Tilanne on huolestuttava, sillä tänä päivänä jopa kolmannes kaikista paloista on tahallaan sytytettyjä, kertoo ylitarkastaja Vesa-Pekka Tervo sisäministeriön pelastustoimesta.

Vuonna 2005 pelastustoimi kirjasi koko maassa 2163 tuhopolttoa. Määrä on 215 enemmän kuin toissa vuonna.

Tervon mukaan yksi tärkeimpiä tapoja ehkäistä tuhopolttoja on kiinteistöjen roskakorien sijoittelu.

-Roskakorien sijoittamisella voidaan varmistamaan se, että vaikka se sytytettäisiinkin tuleen, se ei pääse leviämään rakennukseen.

Tuhopolttaja on pelastustoimen tekemien tutkimusten mukaan yleisimmin nuori mies, joka hetken mielijohteesta sortuu tyhmyyteen tulen kanssa.

-Tuli on tämän ajan ihmisille sen verran vieras elementti, että sen vaikutuksia eivät nuoret välttämättä ymmärrä, Tervo sanoo.

Huomiotta jää usein myös se, että tuhotyön aiheuttaneet joutuvat maksamaan poltoista syntyneet mittavat korvaukset sekä kärsimään vankeusrangaistuksen.

-Tuhopoltosta aiheutunut tuomio korvausvaatimusten lisäksi on vankeusrangaistus neljästä kuukaudesta neljään vuoteen, Haataja muistuttaa.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.