Poliisi: Varusmiehen puukotusta edelsi sanasota

Poliisi on selvittänyt pääpiirteittäin varusmiehen kuolemaan juhannusyönä Kouvolassa johtaneiden tapahtumien kulun. 20-vuotias varusmies puukotettiin kuoliaaksi juhannusyönä Kouvolan keskustassa. Puukottaja haavoitti lisäksi kahta surmansa saaneen seurassa ollutta miestä.

Poliisin alustavien tietojen mukaan puukotusta edelsi sanasota.

Poliisin esitutkinnassa on selvinnyt, että siviilivaatetuksessa olleet kolme varusmiestä olivat pyrkinyt samaan aikaan ravintolaan toisen miesseurueen kanssa, jonka jäsenistä yksi puukotti heitä myöhemmin.

Myöhemmin molempien seurueiden tavoitteena oli löytää vielä auki oleva ravintola. Matkan varrella seurueiden jäsenille tuli jostain syytä riitaa ja tilanne kärjistyi lopulta tönimiseksi. Tässä yhteydessä puukottaja oli ottanut esille teräaseen, jolla hän viilsi yhtä varusmiesseurueeseen kuulunutta kaulan seudulle.

Heti tämän jälkeen käsirysy jatkui toisen miehen kanssa ja myös tämä sai viiltohaavan teräaseesta. Tilanteeseen mukaan tullut kolmas mies sai myös viiltohaavoja.

Puukottaja poistui kahden muun miehen kanssa paikalta ja heidät otettiin myöhemmin kiinni läheisestä ravintolasta.

Puukottajaa esitetään vangittavaksi huomenna tiistaina. Taposta ja kahdesta tapon yrityksestä pidätyttynä oleva mies on myöntänyt käyttäneensä teräasetta, mutta kiistänyt käyttäneensä sitä vahingoittamistarkoituksessa.

Toinen pidätettynä ollut mies on vapautettu tänään. Kaksi tapahtumassa loukkaantunutta miestä ovat edelleen sairaalahoidossa.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.