Poliisi: Vastaanottokeskuksen joukkotappelu sai alkunsa lentopallopelin joukkuejaoista

Poliisi joutui vierailemaan useasti Heinolan vastaanottokeskuksessa lauantai-iltana. Turvapaikanhakijoiden kärhämä oli saanut alkunsa lentopallo-ottelusta, Hämeen poliisi kertoo.

Poliisin mukaan joukkueiden muodostaminen ei ollut kaikkien pelaajien mieleen. Tilanne äityi kymmenien ihmisten joukkotappeluksi. Poliisi haki kolme henkilöä säilöön, kaksi häiriökäyttäytymisen takia, yhtä epäillään rikoksesta. Poliisi tutkii asiaa pahoinpitelynä.

Etelä-Suomen Sanomat kertoo verkkosivuillaan, että poliisit palasivat keskukseen uudestaan myöhemmin illalla, kun kärhämä oli lämmennyt uudelleen.

 Komisario Ari Turusen mukaan kyse oli samankaltaisesta nujakoinnista kuin aiemminkin.

– Mukana oli useita henkilöitä, vakavuudeltaan se oli samankaltainen tilanne (kuin aiemminkin), komisario Ari Turunen kertoo ESS:lle.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.