Poliisia kohti ammuttiin – "ei tapahdu edes joka vuosi"

Poliisia kohti ammutaan harvoin laukauksia, kuten tehtiin viime yönä Nelostiellä Orimattilassa.

– Yksittäisiä ampumistapauksia on silloin tällöin, mutta ei edes joka vuosi, sanoo poliisitarkastaja Jussi Huhtela poliisihallituksesta

– Suomi on vielä melko turvallinen pohjoismainen yhteiskunta verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin.

Huhtelan mukaan poliisia kohti ampumiset eivät ole myöskään lisääntyneet viime vuosikymmeninä.

Esimerkkejä poliisia kohti ampumisista:

1969 Pihtipudas

Poliisit menivät rauhoittamaan maatilalle miestä, joka oli ajanut vaimonsa ja lapsensa ulos. Mies ampui kuoliaaksi neljä poliisia.  Tapahtumasta on tehty elokuva Kahdeksan surmanluotia.

1991 Jyväskylä

Aggressiivista miestä kotiin rauhoittamaan mennyt poliisi kuoli, kun mies ampui hänet haulikolla eteiseen.

1994 Hirsala  

Hirsalan mökkisaarella huvilaan linnottautunut mies ampui poliisia kohti yli sata laukausta. Kukaan poliiseista ei loukkaantunut. Mies kuoli lopulta poliisin luoteihin. 

1997 Helsinki

Kaksi poliisia kuoli, kun tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen ampui heidät Helsingin keskustassa.

2007 Karstula

Nuori mies ampui kahta poliisia grillin pihalla Karstulassa. Poliisit loukkaantuivat lievästi.

2012 Hyvinkää

Työharjoittelussa ollut nuori poliisi loukkaantui vakavasti, kun mies ampui ravintolan katolta Hyvinkäällä.

Lähteet: Wikipedia, Alibi 

– Tilanne on pysynyt stabiilina viime vuodet, vaikka ikäviäkin tapauksia on ollut, kuten nuoren konstaapelin loukkaantuminen ampumisessa Hyvinkäällä.

Huhtela uskoo poliisin oman maltillisen aseenkäytön vaikuttavan  siihen kuinka paljon poliisia uhkaillaan tai ammutaan aseella.

– Kun poliisi turvautuu aseeseen melko harvoin, niin se vaikuttaa siihen, että vastapuoli toimii samalla tavalla. Mielestäni tämä on pitänyt tilanteen melko stabiilina.

Nyrkkiä, sylkemistä ja potkimista

17 vuotta poliisin kenttätyötä tehnyt Jussi Huhtela sanoo joutuneensa väkivallan kohteeksi silloin tällöin.

– On minua koitettu huitaista nyrkillä tai jollakin muulla kevyemmällä astalolla. Yleensä väkivaltaan turvaudutaan siinä vaiheessa, kun olemme lähteneet viemään henkilöä asunnosta, ja hän päättää 3,5 promillen humalassa, ettei kotoa lähteminen kiinnostakaan.

– Aseella uhkailua yleisempää on, että poliisi saa nyrkistä, häntä syljetään tai potkaistaan.

Huhtelan mukaan poliisi kokee usein myös henkistä väkivaltaa.

– Sellaista uhkailua, että "me tiedetään missä asut, me tullaan tappamaan sun lapset". Yleensä ne ovat vaan puheita, mutta kyllä näitä kuulee, kertoo Huhtela.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.