Poliisia vasaralla hakanneen mielentilasta ristiriitaiset arviot

Asiantuntijat eivät ole samaa mieltä siitä, ymmärsikö poliisia vasaralla päähän hakannut mies tekonsa.

Mielentilatutkimuksen tehneen lääkärin mielestä mies on syyntakeeton eli ei ymmärtänyt tekoaan, kertoo syyttäjä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lausunnon mukaan miehen syyntakeisuus on alentunut, eli hän ymmärsi tekonsa osittain.

Helsingin käräjäoikeudessa puitava väkivaltarikos tapahtui maaliskuussa Malmilla. Kaksi poliisia oli lähdössä viemään käännytyspäätöksen saanutta venäläismiestä Helsingin rautatieasemalle. Tuolloin mies alkoi lyödä vasaralla päähän toista poliiseista, joka loukkaantui vakavasti.

Oikeus ei ole vielä ottanut kantaa rikosnimikkeisiin. Syyttäjä vaatii vähintään 11 vuoden tuomiota muun muassa murhan yrityksestä. Varsinainen tuomio annetaan 14. joulukuuta.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.