Poliisin kuoliaaksi yliajanut vangittu

Auton kyydissä olleita kahta miestä ei epäillä rikoksista. Autoa kuljettanut nuorukainen puhalsi yli kolmen promillen lukemat.

Kokkolan käräjäoikeus on vanginnut miehen, jonka ajama auto törmäsi lauantaina kuolettavasti poliisiin.

20-vuotiasta ylihärmäläismiestä epäillään murhasta, törkeästä rattijuopumuksesta sekä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Syytteet on nostettava elokuun 17. päivään mennessä. Syyttäjänä toimii valtionsyyttäjä Jukka Rappe.

Kahta auton kyydissä ollutta nuorukaista ei epäillä rikoksista. Rikoskomisario Jyrki Haapalan mukaan kuulusteluissa ei tullut esille rikosepäilyihin johtavia asioita.

Poliisin hengen vaatinut törmäys sattui lauantaina Kälviällä. Rattijuoppo pakeni poliiseja noin puolen tunnin ajan keskinopeudella 190 kilometriä tunnissa. Kalajoelta alkanut takaa-ajo päättyi Kälviälle, jossa pakoauto törmäsi piikkimattoa asettaneeseen poliisiin. Poliisi kuoli heti, ja autossa ollut kolmikko sai lieviä vammoja.

Vanhempi konstaapeli, 36-vuotias Gudmund Lindström työskenteli Kokkolan poliisilaitoksella. Hänellä oli puoliso ja kaksi alaikäistä lasta.

Autoa kuljettanut parikymppinen ylihärmäläismies puhalsi yli kolmen promillen lukemat.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.