TV-Opas

Poliisin mukaan Joensuun uudenvuoden ampuminen tapahtui näin

Poliisilla on yksi pääepäilty Joensuussa uudenvuoden yönä tapahtuneeseen miessurmaan ja toisen haavoittamiseen. Vangittuina on nyt yhteensä neljä miestä. Teon motiivi on epäselvä, mutta se voi liittyä vanhaan puukotukseen. Verityö tehtiin konepistoolilla.

Poliisi sai uudenvuoden yönä hieman ennen vuoden vaihtumista hätäkeskuksesta tiedon, että miestä on ammuttu Joensuun keskustan viereisellä teollisuusalueella. Poliisipartio löysi 31-vuotiaan miehen, jolla oli ampumahaava alavartalossa. Jälkien perusteella poliisipartiot löysivät teollisuusalueelta kuoliaaksi ammutun 42-vuotiaan miehen.

Kuulustelut ovat parhaillaan käynnissä ja etsinnät jatkuvat. Alavartaloon ammuttu mies ei ole hengenvaarassa ja on sairaalahoidossa.

Poliisi on selvittänyt tapahtumien kulkua seuraavasti. Esitutkinta alkaa olla valmis.

Puhelinkeskustelun seurauksena 42-vuotias ja 31-vuotias mies lähtivät Kontiolahdelta pakettiautolla Joensuun Raatekankaan teollisuusalueelle, Harkkotie 3:een, tarkoituksena tavata varastorakennuksessa puhelun toinen osapuoli.

Tämä varasto on yksityishenkilön vuokraama varastohalli, joka on sisustettu vapaa-ajan viettopaikaksi kaveriporukalle. Kyseessä ei ole kerhotila tai vastaava eikä siellä ole ollut minkään järjestön tai muun organisaation toimintaa.

Miesten saavuttua varastohallin pihalle alkoivat laukaukset.

Alavartaloon haavoittunut vastasi tulitukseen

Poliisi epäilee pääsyylliseksi 34-vuotiasta, joensuulaislähtöistä, mutta nykyisin Vantaalla kirjoilla olevan miestä. Hänen epäillään ampuneen konepistoolilla 42-vuotiaan miehen. Surmattu asui Kontiolahdella.

Samassa yhteydessä myös 31-vuotias joensuulaismies loukkaantui luodeista alavartaloon. Loukkaantuneen epäillään myös ampuneen käsiaseella.

Loukkaantunut 31-vuotias oli mennyt tapahtuman jälkeen yksityisellä kyydillä Kontiolahden Lehmoon, josta erään ravintolan edustalta hänet vietiin keskussairaalaan.

Pääsyylliseksi epäilty 34-vuotias mies otettiin kiinni uudenvuoden päivänä Helsingissä.

Rikoksen tutkinnan yhteydessä poliisi on ottanut kiinni kaikkiaan 23 henkilöä. Heistä seitsemän on ollut vangittuina ja lopuista 16:sta 8 on ollut pidätettyinä.

Syynä voi olla vanha puukotus

Vangittuina ovat edelleen pääepäiltynä 34-vuotias mies sekä lisäksi 31-vuotias joensuulaismies, 33-vuotias joensuulaismies ja 24-vuotias joensuulaismies. Kahden viimeksi mainitun osuutta tekoon selvitetään tutkinnassa vielä lisää.

Poliisin tämän hetkisen tiedon mukaan henkirikokseen johtaneiden tapahtumien taustalla on henkilökohtaisia ristiriitoja, joista osa mahdollisesti juontuu vuonna 2010 Joensuussa tapahtuneesta puukotuksesta. Tuolloin uhrina oli ollut nyt pääepäillyn lähisukulainen.

Tapahtumassa osallisena olleista henkilöistä osa kuuluu rikollisryhmäksi luokiteltuun United Brotherhood -järjestöön erilaisissa ja eriasteisissa ominaisuuksissa.

Tutkinnassa ei ole tullut ilmi mitään sellaista, joka viittaisi tapauksen olleen millään tavalla kytköksissä jengien tai muiden ryhmien välisiin välienselvittelyihin.

Löytyi myös huumeita ja haulikkoja

Tutkinnan aikana on poliisi käynnistänyt rikostutkinnan myös eräistä muista rikoksista. Tutkittavana on mm. yksi törkeä huumausainerikos, ampuma-aserikos ja kätkemisrikos.

Poliisi on takavarikoinut tutkinnan aikana muun muassa yli tuhat kappaletta ekstaasi-tabletteja, hieman alle 100 g amfetamiinia ja kaksi haulikkoa, joista toinen oli katkaistu. Haulikot eivät liity kuitenkaan uudenvuoden yönä tapahtuneeseen ammuskeluun.

Tutkinnan aikana on myös kirjattu rikosilmoitus kunnianloukkauksesta internet-kirjoituksessa sekä käynnistetty esitutkinta hautajaisten yhteydessä tapahtuneesta uhkauksesta.

Tutkintaa on tehty yhteistyössä keskusrikospoliisin Joensuun yksikön kanssa. Lisäksi Itä-Uudenmaan poliisilaitos ja Helsingin poliisilaitos ovat avustaneet mm. kiinniotoissa ja kuulusteluissa.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.