Poliisioperaatio Sanktio: Liivijengien rahavirtoja saatu poikki

Liivijengien talouteen keskittyneellä poliisioperaatiolla on saatu kerättyä rikollista rahaa takaisin valtiolle satojen tuhansien eurojen edestä. Keskusrikospoliisin operaatio Sanktio käynnistettiin vuonna 2009 ja se keskittyi Suomen etelä- ja keskiosiin.

Operaatiossa tutkittiin muun muassa MOREn ja Helvetin enkelien talousjärjestelyjä ja ennen kaikkea niihin liittyvää kiristystä ja kiskontaa. Rikostarkastaja Ari Karvosen mukaan Sanktion aikana paljastui esimerkiksi tapaus, jossa yksityishenkilöltä onnistuttiin kiskomaan 1,4 miljoonan euron omaisuus.

Karvonen kehottaakin varovaisuuteen, jos rahaa aikoo lainata muualta kuin pankista.

– Jos tavallinen ihminen ajautuu tilanteeseen, jossa on saatavissa isoja summia lainaksi, niin aika epäillen tällaiseen kannattaa suhtautua. Korot ovat usein kovia ja jos maksuja ei pysty maksamaan, niitä perimään saattaa yllättäen ilmaantua järjestäytyneen rikollisuuden jäseniä, Karvonen kuvaa.

Karvosen mukaan järjestäytyneillä rikollisryhmillä alkaa olla niin kova maine, ettei niiden tarvitse, ainakaan Sanktiosta saatujen kokemusten mukaan, käyttää väkivaltaa velkojen perinnässä.

– Mielenkiintoisin osuus onkin se, että kiristys menee enemmän henkisen väkivallan puolelle. Pelottavan maineen takia suoria uhkauksia ei tarvitse esittää, vaan pukeutuminen ja olosuhteet jo viestivät sitä, mistä on kyse.

Karvosen mukaan tämä on aiheuttanut poliisille ongelmia esimerkiksi käräjäsaleissa.

– Miten me näytämme toteen, että tällaiset olosuhteet ovat olleet olemassa.

Lonkerot yltävät pitkälle

Kiristyksen ja kiskonnan lisäksi Sanktio paljasti myös muita järjestäytyneen rikollisuuden tulonhankintatapoja. Esimerkiksi Keski-Suomen Ruovedellä liivijengi keinotteli asuntobisneksessä.

– Sanktion aikana opimme esimerkiksi erilaisista yritysjärjestelyistä ja siitä, miten rahaa kuljetetaan paikasta toiseen.

– Näimme myös sen, kuinka järjestäytynyt rikollisuus luikertelee laillisen yhteiskunnan rakenteisiiin. Operaation aikana epäiltyinä on ollut esimerkiksi pankinjohtajia, joiden kautta operaatioita on toteutettu, Karvonen sanoo.

Erikoisimpia tapoja rahan hankkimiseksi oli Karvosen mukaan väärennettyjen taulujen kauppa. Siinä väärennettyjä tauluja myytiin ulkomaille noin 150 000 euron edestä.

Karvosen mukaan nyt jo päättynyt operaatio Sanktio oli kaiken kaikkiaan onnistunut. Sen lisäksi, että ihmisiä saatiin edesvastuuseen, myös taloudelliset hyödyt olivat mittavat. Rikoshyötyjä saatiin valtiolle satojen tuhansien eurojen edestä.

– Rahavirtojen katkaiseminen on keskeinen elementti järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa, koska rikollisuuden päämäärä on nimenomaan voiton tuottaminen.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.