Poliisit odottivat voroja pankkiautomaatilla

Päijät-Hämeen poliisi on napannut verekseltään kaksikon, joka ehti tyhjentää pankkiautomaatteja 13 paikkakunnalla Salon ja Haminan välillä. Partio aavisti, että Hollolan, Lahden ja Nastolan jälkeen kohteena olisi Orimattila.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ville Hahl kiittelee hyvää tuuria. Maanantai-illan kenttäpartiolla oli aikaa lähteä Orimattilaan ja odottaa voroja porttikongeissa. Murtomiehet napattiin, kun he olivat laittaneet automaattiin murtoraudan ja automaatti hälytti.

Orimattilasta löytyi myös kaksikon vuokraama auto, jonka rakenteista poliisin rahakoira haistoi setelit.

Saalis jää Hahlin mukaan muutamaan tuhanteen euroon, sillä automaatti menee hälytyksen jälkeen lukkoon. Osa murroista jäi yrityksiksi.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on vanginnut epäiltyinä 25- ja 35-vuotiaat miehet.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.