Poliisit pelastivat pojan palavasta talosta

Kaksilapsisen perheen omakotitalo paloi pahoin keskiviikon vastaisena yönä Valkeakosken Eerolassa. Palokunta sai hälytyksen palosta kolmen jälkeen yöllä. Talon asukkaat ja perheen koira pääsivät vahingoittumattomina ulos.

Omaan huoneeseensa jäänyt toinen lapsi pelastui viime hetkellä. 11-vuotiaan pojan pelasti poliisipartio, joka oli sattumalta lähistöllä. Partio ennätti palopaikalle minuutin kuluttua hälytyksestä. Palokunta tuli paikalle vasta kymmenkunta minuuttia myöhemmin.

Partion toinen poliisimies nousi toisen olkapäille ja rikkoi pojan huoneen ikkunan, joka oli noin 180 sentin korkeudella. Ikkuna oli korkealla, koska huone oli jälkeenpäin rakennettu varastotilasta.

Ikkunasta roikkunut poliisi kehotti poikaa hyppäämään huoneessaan ylös ikkunaa kohti. Hyppy onnistui vasta kolmannella yrittämällä. Poliisi sai pojasta otteen ja onnistui kiskomaan hänet ikkunan läpi ulos. Pojan huone oli tässä vaiheessa tulessa ja savuinen.

Talosta ei palon jäljiltä jäänyt kuin ulkoseinät pystyyn. Palokunta sai palon rajattua, eikä kahdeksan metrin päässä sijainnut naapuritalo ollut vaarassa.

Palon syystä ei vielä ole tietoa. Päivystävän palomestarin mukaan palo syttyi rakennuksen sisältä. Talossa oli illalla pidetty takassa tulta.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.