Pomarkun perhesurman motiivi jäi mysteeriksi - esitutkinta päättyi

Poliisi on lopettanut Pomarkun perhesurman tutkinnan. Tutkinnanjohtaja Pentti Lehtimäen mukaan teon motiivi jäi mysteeriksi.

– Rikoksesta epäilty isä ei ole hakeutunut hoitoon mielenterveydellisten ongelmien takia. Lisäksi tutkinnassa on käynyt ilmi, ettei hänellä ollut aiemmin itsetuhoisia ajatuksia. Hän oli luonteeltaan pohdiskeleva tyyppi, tutkinnanjohtaja Lehtimäki kertoo MTV3 Uutisille.

Perheenisä ja kolme pientä lasta löydettiin kuolleena perheen kotoa Pomarkussa 18. kesäkuuta. Isän epäillään surmanneen alle kouluikäiset lapsensa ja itsensä.

– Tutkinnassa on pystytty varmentamaan se, ettei surmia tehnyt kukaan muu.

Järkyttävän löydön teki perheen äiti, joka tuli kotiin perheen neljännen lapsensa kanssa. Teko tapahtui kello 16-17 välillä ja äiti teki karmivan löydön puoli yhdeksän aikaan illalla.

– Uhrit ovat menehtyneet välittömästi. Isä on ampunut ensin lapset 22-kaliiperisella pienoispistoolilla ja sitten itsensä. Ase oli laillinen, mutta isällä ei ollut siihen lupia. Ase oli perhepiiristä. Miehellä itsellään oli muita luvallisia aseita, Lehtimäki toteaa.

Poliisi päätti esitutkinnan, koska rikoksesta epäilty on kuollut.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.