Pommitehtävästä kieltäytynyt poliisi vapautui syytteestä

Kuopiolaista vanhempaa konstaapelia vastaan nostettu syyte virkavelvollisuuden rikkomisesta on hylätty Kuopion käräjäoikeudessa.

Poliisi sai noin vuosi sitten hälytyksen kuopiolaisasuntoon, jossa olleella miehellä epäiltiin olevan kymmenen kiloa dynamiittia. Ensin paikalle ehtineen koirapartion johtaja kieltäytyi tilannejohtajan määräämästä tehtävästä.

Syyksi hän ilmoitti, että häneltä on määräajaksi kielletty tepo- eli terrori- ja pommitehtävät. Välittömän vaaran alueella voi toimia ainoastaan tepo-koulutuksen saaneen poliisin johtama ryhmä.

Syyttäjä katsoi, että kyse oli kuitenkin ensipartiolle normaalisti kuuluvasta tehtävästä ja kieltäytyminen viivytti vaarallisen tehtävän suorittamista. Myöhemmin paikalle saatiin tepo-koulutettu poliisi, joka totesi uhan perättömäksi.

Tepo-tehtävät oli syytetyltä poliisimieheltä evätty kurinpidollisista syistä.

Käräjäoikeus katsoi, että saamansa ensimmäisen, nauhallekin tallentuneen tehtävänannon mukaan poliisimiehellä oli perusteltu syy tulkita tehtävä tepo-tehtäväksi. Toisessa käskyssä tilannejohtaja määritteli tehtävän ensitehtäväksi, mutta silloin tepo-kelpoinen poliisi oli jo saapunut paikalle. Käräjäoikeus katsoi, ettei syytetyn tästä syystä enää tarvinnut mennä tehtäväpaikalle.

Syyttäjä kertoo MTV3:lle, että hän aikoo tyytyä käräjäoikeuden ratkaisuun.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.