Porvoon puukottajan kuulustelut käyntiin

Turistin puukottanut rusikoi marketin asiakkaita ennen veritekoa. Puukottaja löi uhria vatsaan kokkiveitsellä. Tapahtumat sattuivat eilen neljän aikaan iltapäivällä.

Porvoossa eilen iäkkään turistin surmannut mies rusikoi useita keskustan Citymarketin asiakkaita ennen veritekoa.

Ylikomisario Bengt Renlundin mukaan vuonna 1972 syntynyt mies kävi eilen hiukan ennen kello 16:tta asioimassa kaupassa. Hän osti marketista ruokailuveitsen ja olutta.

Sen jälkeen mies meni kaupan edustalla olevan kävelykadun pankkiautomaatin lähelle. Mies löi niskaan automaatilla asioinutta naista, joka pakeni kauppaan sisälle. Mies seurasi naista, joka ei saanut tilanteessa vammoja.

Renlundin mukaan mies löi sisällä marketissa asioineen pariskunnan miestä ruokailuveitsellä olkapäähän ja uhkasi naista. Pariskunta pakeni paikalta. Asioimassa ollut mies sai naarmuja veitsestä.

Kaksi sivullista miestä nappasi veitsen pois riehujalta, minkä jälkeen puukottaja haki kaupan sisältä myynnissä olleen kokkiveitsen.

Renlund sanoo, että marketin ulkopuolella mies puukotti vastaan tullutta vuonna 1931 syntynyttä hollantilaismiestä, joka kuoli vammoihinsa.

Uhrin vaimo palasi kotimaahansa

Poliisin saapuessa paikalle miehellä oli yhä veitsi kädessään, eikä hän suostunut luopumaan siitä. Lopulta poliisi ampui miestä jalkaan, minkä jälkeen hänet saatiin talttumaan. Uhrin vaimo sai heti verityön jälkeen kriisiapua. Hän palasi tänään takaisin kotimaahansa Hollantiin.

Poliisi kuulusteli epäiltyä ensimmäisen kerran tänään. Se, mikä johti järjettömiin tekoihin, on yhä poliisille epäselvä.

- Tätä selvitellään, Renlund sanoo.

Epäilty oli ilmeisesti nauttinut alkoholin lisäksi huumeita. Miehellä on taustallaan aiempia rikoksia, jotka ovat lähinnä omaisuusrikoksia ja lieviä väkivaltarikoksia. Taposta häntä ei ole aiemmin epäilty.

Nyt miestä epäillään tapon lisäksi muun muassa törkeästä pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta.

- Hän ei ole lähtenyt asioita kiistämään. Tämä on alustavaa jutustelua. Hänet tullaan useamman kerran kuulustelemaan, Renlund kertoo.

Hänen mukaansa epäilty on ollut yhteistyökykyinen. Miestä vaaditaan vangittavaksi viimeistään perjantaina.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.