Potilaita myrkyttäneen perushoitajan mielentilatutkimus valmistui

Helsingin käräjäoikeus on vastaanottanut useisiin henkirikoksiin syylliseksi todetun perushoitaja Aino Nykoppin mielentilalausunnon.

Tutkimuksen tuloksia käsitellään käräjäoikeuden istunnossa ensi viikon perjantaina. Istunnossa selviää, oliko 59-vuotias Nykopp syyntakeinen teot tehdessään.

Käräjäoikeus totesi perushoitajan maaliskuussa syylliseksi laajaan henkirikosten sarjaan. Oikeuden mukaan hoitaja myrkytti useita potilaitaan lääkkeillä vuosina 2004-2009. Naisen syyllisyydestä ei jäänyt oikeuden mielestä järkevää epäilystä.

Käräjäoikeus ei kuitenkaan halunnut ottaa kantaa rikosnimikkeisiin tai rangaistukseen ennen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen antamaa lausuntoa syytetyn mielentilasta.

Nykoppia syytettään viidestä murhasta ja kuudesta murhan yrityksestä. Lisäksi hän on syytteessä myös kahdesta törkeästä pahoinpitelystä.

Syyntakeettomaksi todettu henkilö jätetään yleensä tuomitsematta, jolloin hänet passitetaan hoitoon valtion mielisairaalaan.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.