Psykiatri: Alkoholi yleensä uusitun rikoksen taustalla

Porvoon eilinen ampumatapaus on herättänyt keskustelua siitä, mikä saa väkivaltarikoksista tuomitun henkilön uusimaan rikoksensa. Esimerkiksi Porvoossa kolme ihmistä tappaneella miehellä on kontollaan muun muassa tuomioita murhasta ja erilaisista pahoinpitelyistä. Mies vapautui vankilasta viime joulukuussa kärsittyään elinkautistuomion vaimonsa murhasta.

Tutkimusprofessori ja Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma löytää väkivaltarikoksen uusiville henkilöille yhteisen todennäköisen tekijän.

- Suurin riski tämän tyyppiselle henkirikokselle on ilman muuta alkoholi. Ja nimenomaan sellainen alkoholismin alamuoto, johon liittyy ärtyisyys juovuksissa, tyypillisesti matalaan verensokeriin liittyen.

Poliisin mukaan myös Porvoon ampuja oli tekohetkellä todennäköisesti humalassa. Lauerma sanoo, että vankilasta vapautuvien henkilöiden taustat tunnetaan hyvin ja alkoholiongelma on yleensä tiedossa. Tieto ei kuitenkaan välttämättä estä mahdollisia uusia rikoksia.

- On vankeja, jotka uskovat puhetta. Kun heille sanotaan, että rikoksen uusiminen on hyvin todennäköistä, jos alkoholin käyttäminen jatkuu, he todellakin välttävät sitä.

Mutta sitten on tietysti tämä ryhmä, joka ei ota neuvoista onkeensa, jonka oudot, hyvin primitiiviset kunniakäsityksetkin saattavat hakea tällaisia henkirikoksia tilanteissa, joissa kokee itsensä loukatuksi.

Vaarallisuusarviointia jatkuvasti rikoksensa uusiville

Sitä, kuinka todennäköisesti henkirikokseen syyllistynyt ihminen uusii tekonsa, pyritään arvioimaan ennalta. Lauerma sanoo, että vaarallisuusarviot tehdään sellaisille väkivaltarikollisille, jotka istuvat koko tuomionsa ja joilla on väkivaltainen historia. Elinkautisvangeille vaarallisuusarviota ei kuitenkaan tehdä.

Lauerman mukaan vaarallisuutta voidaan arvioida nykyisin kohtalaisen luotettavasti, vaikka prosessi on nykymuodossaan suhteellisen tuore. Lauerma muistuttaa, että henkirikokseen vaikuttaa niin moni tekijä, ettei niitä välttämättä pystytä ennustamaan vaarallisuusarvioissa.

- Vankeinhoidossa on monenlaisia hankkeita, jatkuvaa kehitystä ja tiedon keräämistä, jolla pyritään varmistamaan, ettei vanki joudu vapauduttuaan huonoille teille. Mitään lainsäädännöllisiä uudistuksia minulle ei ole tiedossa. Viime kädessähän tämä on kriminaalipolitiikkaa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.