Puolustus: Lapsen kuulusteluissa esitetty tulkintaa faktoina

Aviomiehensä murhasta syytetyn lesken puolustus pitää oikeudessa esitettyjä perheen vanhimman lapsen kuulusteluvideoita todisteena siitä, että lasta on yritetty johdatella esittämällä tulkintaa faktoina.

- Videoilla nähdään reipas, fiksu tyttö, joka on joutunut kaiken tuon kiusaamisen kokemaan, sanoo lesken puolustusasianajaja JuhaManner oikeudessa.

Hänen mukaansa epäjohdonmukaisuudet yhdeksänvuotiaan tytön kertomuksissa johtuvat siitä, että muisti on sekoittanut kertomuksia. Kuulusteluja jatkettiin viime syksynä, yli kaksi ja puoli vuotta surman jälkeen. Ensimmäiset kuulustelut tehtiin heti surmayön jälkeen.

- Kertomukseen ilmestyi vuonna 2009 ylimääräinen käynti vanhempien huoneen ovella. Jokaisella kuulustelukerralla tyttö on kuitenkin johdonmukaisesti kertonut nähneensä isänsä vatsallaan makuuhuoneen lattialla. Jokaisella kerralla tyttö on myös kertonut tappajan poistuneen ikkunasta.

Syyttäjän mukaan videot puolestaan osoittavat äidin kertoneen asioita, joiden todenperäisyyttä lapsi ei kyseenalaista. Syyttäjä myös huomauttaa, ettei poistuminen pesuhuoneesta lapsen väittämällä tavalla ole mahdollista, kun huomioidaan uhrin sijainti.

Ulvilan murhaoikeudenkäynti jatkuu tänään neljättä päivää. Leski kiistää surmanneensa aviomiehensä joulukuussa 2006.

Katso Tuula Malinin raportti Porista

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.