Puukotetun myyjän kauhunhetket: Jos jään tähän, minut tapetaan

Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltiin tänään toukokuun lopussa Helsingin Mellunmäen Valintatalossa tapahtunutta puukotusta.

Puukotuksessa loukkaantui kaksi kaupan myyjää. Puukotuksesta luettiin syyte helsinkiläisnaiselle tapon yrityksestä ja törkeästä pahoinpitelystä.

Tilanteessa vakavammin loukkaantuneen naismyyjän mukaan tilanne alkoi siitä, kun kaupassa havaittiin epäilyttävästi käyttäytyvä henkilö, jonka epäiltiin näpistäneen tavaraa kaupasta.

– Nainen osti kaupasta muutaman oluen ja mehujään. Yritin saada häntä avaamaan kassiaan, johon hän ei suostunut. Yritin ottaa kassia nykimällä pois. Tilanteessa kassi repeytyi, ja epäilty ehti juosta ulko-ovelle, nainen muisteli tapahtumia oikeudessa.

Repeytyneestä kassista maahan tipahti muutaman alkoholijuoman lisäksi myös huppari sekä lääkedosetti, jossa oli näpistyksestä epäillyn naisen nimi.

Hieman myöhemmin myyjä huomasi saman naisen tulleen uudestaan kauppaan. Myyjä sanoi huutaneensa, että naisella on porttikielto kauppaan ja soittavansa poliisit, jos hän ei poistu.

– Tämän jälkeen nainen lähti kävelemään vihaisesti minua kohti. Parin metrin päässä nainen sanoi minulle, että tule vielä lähemmäksi. Seuraavaksi näin, kun hän nosti käden ylös ja löi. Nostin nopeasti käden suojaksi eteen. En meinannut uskoa, että minua lyödään puukolla.

– Mietin, että jos jään tähän, niin hän tappaa minut. Nainen juoksi perässä, ja löi vielä selkään. Ajattelin, että hän seuraa minua niin kauan, että tipun.

"Shokki, että joku tulee puukottamaan työpaikalle"

Myyjä kertoi kuulleensa pian tämän jälkeen kuinka kaupan hyllyn takana toinen kaupan myyjä kirkui.

– Kuulin hänen kirkuvan, että kiltti älä tee sitä. Siinä vaiheessa yritin soittaa hätäkeskukseen, mutta käsi ei toiminut ja kännykkäkin hajosi lattialle.

– Luulen, että jos en olisi saanut nostettua kättä eteen suojaksi, lyönti olisi osunut rintakehään. On shokki, että joku tulee puukottamaan minua työpaikalleni.

Nainen kertoi, että tapahtuman jälkeen nukkuminen on ollut vaikeaa.

– En liiku mielellään yksin julkisilla paikoilla tai käytä julkista liikennettä.

Tapon yrityksestä ja törkeästä pahoinpitelystä syytetty nainen ei halunnut tulla kuulluksi oikeudessa.

Syyttäjän oikeudessa lukeman poliisin kuulustelupöytäkirjan mukaan nainen kertoi tulleensa uudestaan kauppaan tarkoituksenaan satuttaa myyjää.

– Se ravisteli mua, on tehnyt sitä ennenkin. Halusin satuttaa sitä, koska se on satuttanut minua, nainen kertoi poliisikuulustelussa.

Helsingin käräjäoikeuden tänään antaman välituomion mukaan syytetty määrättiin mielentilatutkimukseen. Hänet passitettiin Hämeenlinnan vankilaan odottamaan mielentilatutkimukseen pääsyä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.