Puukottaja soitti uhrilleen apu Kuopiossa

Poliisi tutkii Kuopiossa myöhään eilen illalla tapahtunutta puukotusta.

Poliisi epäilee, että kuopiolainen, vuonna 1990 mies löi puukolla vuonna 1962 syntynyttä miestä leuan alle Männistön kaupunginosassa sijaitsevan kerrostalon ulko-ovella kello 23.30 aikaan. Teon jälkeen epäilty soitti hätäkeskuksesta apua uhrilleen.

Poliisi otti epäillyn kiinni tapahtumapaikalta. Asiaa tutkitaan tapon yrityksenä sekä virkamiehen vastustamisena.

Uhri toimitettiin Kuopion yliopistolliseen sairaalaan, josta hän on päässyt jo kotihoitoon.

Alkoholilla oli osuutta tapahtumiin.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.