Puukotuksesta epäilty seurannut Saarista kuukausia

Filosofi Esa Saarisen puukotuksesta epäilty mies on seurannut Saarista ainakin muutaman kuukauden ajan.

Miehen kiinnostus Saariseen näkyy esimerkiksi hänen blogikirjoituksistaan, joissa hän on ruotinut Saarista useissa tammikuussa julkaistuissa kirjoituksissa.

Kirjoituksissa mies kritisoi Saarisen luentojen sisältöä, miehen mukaan Saarinen muun muassa puhuu vain itsestään.

Mies on kirjoittanut kaikkiaan 12 blogikirjoitusta tämän vuoden aikana. Kirjoitukset käsittelevät Saarisen lisäksi negatiivisuutta, koulukiusaamista, tiedettä, mieheksi kasvamista ja nyky-yhteiskuntaa, johon mies suhtautuu varsin kriittisesti.

Saarinen esiintyy myös miehen Youtube-tilillä. Tilillä on video, jossa presidentti Martti Ahtisaari luennoi Saarisen vieraana vuonna 2008.

Espoon käräjäoikeus käsittelee tänään miehen vangitsemista. Poliisi epäilee miestä murhan yrityksestä. Miehen epäillään puukottaneen Saarista keskiviikkona Espoossa Dipolin edessä. Saarinen oli menossa Dipoliin luennoimaan. Saarinen on yhä sairaalahoidossa.

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.