Rahattomat miehet ajelivat taksilla satoja kilometrejä

Kaksi pirkanmaalaismiestä ajoi eilen taksilla lähes 250 kilometriä kertoakseen kuljettajalle, ettei kummallakaan ollut rahaa.

Miehet ottivat taksin illalla Hämeenkyröstä Pirkanmaalta, ja kertoivat osoitteeksi Hämeenlinnan. Välimatkaa on 247 kilometriä.

Kun miehet kertoivat Hämeenlinnassa, ettei rahaa olekaan, kutsui kuljettaja poliisin paikalle. Miehet syyttelivät toisiaan. Kummankin mielestä toisen oli määrä hoitaa taksikyyti. 

Hämeen poliisi kertoo, että rahattomat pirkanmaalaismiehet otettiin loppuyöksi poliisiasemalle säilöön, jotta uusilta ilmaismatkoilta vältyttäisiin.

Poliisi tutkii asiaa lievänä petoksena.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.