Raija Juutilan avomiehelle syyte murhasta

18 vuotta sitten Pirkanmaan Kangasalta kadonneen Raija Juutilan henkirikoksesta epäilty mies saa syytteen murhasta. Kihlakunnansyyttäjä Mika Mäkinen kertoo lähettämässään tiedotteessa päättäneensä syytteen nostamisesta tänään.

Syytetty on Juutilan katoamisenaikainen avomies.

Juutilan ruumis löytyi miehen omistaman teollisuuskiinteistön alueelta Kangasalta viime joulukuussa. Poliisin mukaan ruumis oli ollut maahan kaivettuna katoamisesta lähtien.

Avomies on poliisille kiistänyt syyllisyytensä henkirikokseen. Hän kuitenkin osoitti kartalta joulukuussa poliisille paikan, josta kannattaisi kaivaa.

Juttua käsitellään Pirkanmaan käräjäoikeudessa 25.-27. huhtikuuta ja 2. toukokuuta.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Aamulehti.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.