Raiskauksen uhri kokee häpeää – toipuminen vie jopa vuosikymmeniä

MTV3 Uutiset kertoi tänään verkkosivuillaan, että raiskaustyyppisistä rikoksista tehdään poliisille vuosittain 600–1000 rikosilmoitusta. Raiskauksesta toipuminen voi viedä jopa vuosikymmeniä, kertoo Väestöliiton seksologian johtava asiantuntija Tarja Santalahti.

Hänen mukaansa uhrin toipumisen kannalta on äärettömän tärkeää hakeutua mahdollisimman nopeaa hoitoon rikoksen jälkeen.

– Lääkäriin kannattaa mennä mahdollisimman suoraan, edes vaatteita vaihtamatta, jotta lääkäri saa tarvittavat näytteet otettua asian selvittämistä varten. Lääkäri auttaa yleensä automaattisesti rikosilmoituksen tekemisessä, Santalahti toteaa.

Hän kuitenkin muistuttaa, että useissa raiskaustapauksissa uhri kokee pelkoa raiskauksen toistumisesta, eikä aina uskalla hakeutua hoitoon. Joskus saattaa mennä jopa vuosikymmeniä ennen kuin uhri uskaltaa puhua tapahtuneista.

– Vaikka rikoksen uhri ei ole tehnyt mitään väärää, saattaa hän kokea syyllisyyttä ja häpeää tapahtuneesta, minkä takia hän ei hakeudu hoitoon. Silloin saattaa mennä jopa vuosikymmeniä ennen kuin uskaltaa asioista puhua ja aloittaa sitten vasta raiskauksesta toipumisen. Jokainen tapaus on kuitenkin yksilöllinen, Santalahti selvittää.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.