Räsänen: Poliisin mentävä näyttävästi ammuskelutilanteeseen

Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) mukaan poliisi ja viranomaiset toimivat Hyvinkään ammuskelutilanteessa äärimmäisen nopeasti. Räsänen uskoo, että tällä toiminnalla säästettiin myös ihmishenkiä.

– Ensimmäinen poliisipartio oli erittäin nopeasti paikalla, ihan muutamassa sekunnissa itse asiassa, kun se sattui olemaan siellä päin.Ja näyttää siltä, että ammuskelu päättyi siihen, että poliisipartio näyttäytyi. Ikävä kyllä tämän poliisipartion terveyden ja haavoittumisen kustannuksella, Räsänen arvioi.

Nykykäytäntö poliisin kannalta vaarallisempi

Selvityksessä on, toimittiinko Hyvinkään tapauksessa väärin sen suhteen, että ensimmäisenä tapahtumapaikalle mennyt poliisi oli työharjoittelija. Työturvallisuuslainsäädännön nojalla harjoittelijaa ei saisi lähettää vaarallisiin hälytystehtäviin

Räsäsen mukaan tilanteessa toimittiin kuitenkin kouluampumisten jälkeen syntyneiden käytäntöjen mukaan.

– Tilanne on kuitenkin ollut sellainen, että tämä partio on ollut jo siinä lähellä. Meillä näiden kouluampumisten jälkeen muuttui poliisin toimintatavat niin, että poliisipartio menee tällaiseen ammuskelutilanteeseen näyttävästi ja näkyvästi paikalle, koska on todettu että sillä tavalla voidaan vähentää ihmisuhreja. Toki se valitettavasti tarkoittaa myös sitä, että poliisin kannalta tilanne on vaarallisempi.

Ei viitteitä suunnitelmallisuudesta tai itsemurha-aikeista

Poliisin nopea reagointi tarkoitti myös sitä, ettei poliisi ehtinyt pukea ylleen järeämpää varustusta. Räsäsen mukaan tämä ei olisi haavoittunutta poliisia välttämättä kuitenkaan pelastanut.

– Poliisilla oli päällään normaali suojaliivi, koska tilanne tuli niin nopeasti ettei taktista suojaliiviä ehditty asettaa päälle. Mutta sekin on epäselvää, olisiko se riittänyt, koska tässä ammuttiin erittäin järeällä aseella.

Räsäsen mukaan tapauksesta pidätetyn 18-vuotiaan kohdalla ei ole löytynyt mitään viitteitä aiemmasta ääriajattelusta tai kontakteista ääriryhmiin. Myöskään mitään ennakoivia merkkejä ei ollut, joihin olisi voinut tarttua.

Tässä Hyvinkään ampumistapaus eroaakin Räsäsen mukaan Suomessa tapahtuneista kouluammuskeluista.

– Tässä ei näyttäisi olevan mitään joukkosurmasuunnitelmaa. Mitään viitteitä ei ole löytynyt ennakoivista suunnitelmista. Eikä tällä henkilöllä näyttänyt olevan mitään itsemurha-aietta tässä tilanteessa.

Katso Mari Karppisen juttu (Seitsemän uutiset 28.5.2012)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.