Rattijuoppo jäi kiinni kahdesti sama yönä - juuttui toisella kerralla autoon

Salossa 31-vuotias mies on jäänyt kahdesti poliisin haaviin saman yön aikana humalassa ajelusta.

Poliisipartio tavoitti miehen ensimmäisen kerran puolilta öin Salon keskustassa. Mies puhalsi 1,47 promillen lukemat. Miehellä ei ollut myöskään ajokorttia.

Poliisi vei miehen tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka jälkeen poliisi laittoi miehen taksiin kotimatkaa varten.

Muutamaa tuntia myöhemmin sama mies soitti Salon Romsilantieltä hätäkeskukseen ja kertoi olevansa ojaan suistuneessa autossa eikä päässyt liikkumaan.

Mies oli yhä humalassa, kun poliisit saapuivat auttamaan katolleen päätyneessä autossa ollutta miestä. Hänet vietiin hoidettavaksi sairaalaan. Miehen vammat eivät ole hengenvaaralliset.

Auto romuttui ulosajossa pahoin.

Poliisi epäilee miestä törkeästä rattijuopumuksesta, rattijuopumuksesta, ajoneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.