Rattijuoppojen aiheuttamissa kuolonkolareissa yllättävä muutos

Rattijuopot aiheuttivat viime vuonna 39 kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta. Määrä on 19 prosenttia kaikista viime vuonna tapahtuneista kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista.

Luvut ovat tutkijalautakuntajärjestelmän historian alhaisimmat. Kaikkiaan tutkittiin 206 kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta.

– Rattijuoppo-onnettomuuksien osuus kaikista kuolinonnettomuuksista oli tätä ennen pitkään 25 prosentissa tai sen yläpuolella. Nyt tapahtui selvä loikka parempaan, liikenneonnettomuustutkinnan johtaja Kalle Parkkari Liikennevakuutuskeskuksesta kertoo tiedotteessa.

Rattijuoppo-onnettomuuksissa nuorten kuljettajien osuu pieneni, mutta yli 40-vuotiaiden kasvoi.

Tyypillistä kuolemaan johtaneille alkoholionnettomuuksille on, että rattijuoppo on ollut tuhdissa humalassa. Viime vuonna rattijuopoista 77 prosenttia ylitti törkeän rattijuoppouden 1,2 promillen rajan. Neljällä kymmenestä oli tilillään aikaisempia rattijuopumustuomioita.

Rattijuoppo tappaa liikenteessä kesällä

Alkoholia nauttineista kuljettajista neljällä epäiltiin olleen myös huumetta tai huumaavaa ainetta veressä. Lisäksi 10 kuljettajan epäiltiin ajaneen huumausaineen vaikutuksen alaisena.

Onnettomuuksista 82 prosenttia ajettiin henkilöautolla. Kuolemaan johtaneet alkoholionnettomuudet keskittyvät perinteisesti vuoden kesäpuoliskoon. Huhti–syyskuussa niistä ajettiin 74 prosenttia.

Alkoholionnettomuuksissa menehtyneistä lähes jokainen oli rattijuopon ajamassa autossa. Useimmiten kolareissa kuoli rattijuoppo itse.

Kevyen liikenteen onnettomuuksissa kuoli viisi humalassa ollutta polkupyöräilijää ja kaksi jalankulkijaa. Toisessa jalankulkijaonnettomuudessa myös ajoneuvon kuljettaja oli humalassa. Lisäksi yksi polkupyöräilijä kuoli rattijuopon törmätessä häneen.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.