Rehtoria epäillään seksuaalisesta hyväksikäytöstä Uudessakaarlepyyssä

Syyttäjä on nostanut syytteet Uudessakaarlepyyssä toimivan miesrehtorin tekemiksi epäillyistä seksuaalirikoksista.

Rehtoria epäillään useasta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Rehtorin epäillään käyttäneen seksuaalisesti hyväksi kahta oppilastaan vuosien 2009 ja 2014 aikana.  

Asiassa on tehty syyttämättäjättämispäätös koskien virka-aseman väärinkäyttöä ja vainoamista. Näiden osalta asiassa ei ole riittävää näyttöä rikoksesta. 

Syyttäjä Marina Ek-Bäck Pohjanmaan syyttäjänvirastosta ei halua tässä vaiheessa kertoa tapauksista enempää. Julkisuuteen ei ole kerrottu mistä koulusta on kysymys.  

STT:n saamien tietojen mukaan uhriksi joutuneet lapset ovat siskoksia, jotka kävivät ala-astetta. Epäilyt rehtoria kohtaan toi esille tyttöjen vanhempi. Rehtori siirrettiin virasta pois kaksi ja puoli vuotta sitten.  

Tapausta käsitellään Pohjanmaan käräjäoikeudessa. Käsittelyn alkupäivä ei ole vielä tiedossa.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.