Riihimäen vankilassa pahimmat rikolliset – varmuusosastolla betonisänky ja häkkiulkoilua

Riihimäen vankilan muurit kohoavat korkeuksiin luotaantyöntävästi. Kivimuurien sisällä istuvat tuomioitaan Suomen pahimmat rikolliset.

Vankilanjohtaja Pasi Oksa arvelee, että mikäli Norjassa joukkomurhan tehneen Anders Behring Breivikin hirmuteot olisivat tapahtuneet Suomessa, tekijä istuisi tuomiotaan juuri täällä.

– Riihimäellä istuvat elinkautisvangit, törkeistä huumausainerikoksista ja järjestäytyneestä rikollisuudesta tuomitut vangit, Oksa sanoo.

Jos vanki käyttäytyy huonosti jossain toisessa vankilassa, hänelle voidaan tehdä selväksi, että edessä saattaa olla siirto Riihimäelle.

– Tämä on valtakunnallinen perälauta. Voimme vain rajoittaa vankien toimintaa, emme enää siirtää toiseen vankilaan, apulaisjohtaja Tommi Saarinen sanoo.

Vaativimmat vangit sijoitetaan Riihimäelle

Saarinen esittelee useiden lukittujen ovien taakse sijoitettua C3-osastoa. Se on ulkoisesti identtinen varmuusosaston kanssa, jonne ei turvallisuussyistä ole vierailla kulkua. Sinne ei ole pääsyä edes kaikilla Riihimäen vankilan työntekijöillä.

Varmuusosastolle sijoitetaan vaativista vangeista vaativimmat, ja sijoituspäätös varmuusosastolle tehdään kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. Tällä hetkellä kahdeksanpaikkaisella osastolla tuomiotaan istuu kaksi vankia. Sijoituksen syynä voi olla muiden turvallisuuden vaarantaminen väkivaltaisuudella tai epäily, että vanki voisi syyllistyä vakavaan rikokseen muurien sisällä.

– Yleensä varmuusosastolla ollaan kuudesta kuukaudesta vuoteen, enimmillään on oltu pari vuotta, Saarinen sanoo.

Vankila kovimmille rikollisille

-Riihimäellä on vankipaikkoja on 223. Tällä hetkellä vankilassa istuu tuomiotaan noin 210 vankia.  
-Vankilaan sijoitetaan pitkän vankeusrangaistuksen saaneita miesvankeja Etelä-Suomen läänistä.  
- Vankilassa on myös kolme osastoa, joihin voidaan sijoittaa vankeja koko Suomesta.  
-Korkealla turvatasolla tarkoitetaan hyvää turvatekniikkaa, osastojakoa, osaavaa henkilökuntaa ja korkeita muureja.  
- Vankilaan perustettiin vuonna 2007 Suomen ensimmäinen 8-paikkainen varmuusosasto, jonne sijoitetaan korkeaa turvallisuustasoa vaativia vankeja koko Suomesta.  
- Varmuusosastolle sijoittamisesta päättää Rikosseuraamuslaitos ja sijoituksen tarve arvioidaan uudelleen joka kolmas kuukausi.  
-Toinen valtakunnallinen osasto on seksuaalirikollisille tarkoitettu niin sanottu STOP-osasto, jossa vangit käyvät läpi uusintarikollisuutta vähentävää kahdeksan kuukautta kestävää ohjelmaa.   
- Riihimäen vankilan rakentaminen alkoi vuonna 1929 ja se otettiin käyttöön 1939.  
-Riihimäen vankila on peruskorjattu vuonna 2005.  

Varmuusosasto on karu ja yksinäinen

Sellit ovat karut. Kovat materiaalit, kuten betonisänky, ovat kiinni rakenteissa. Irtotavarat ovat pehmeämpää materiaalia, joilla ei saa suurta tuhoa aikaiseksi, vaikka niiden avulla yrittäisi purkaa raivoaan.

Varmuusosastolla elämä on eristetympää kuin vankilan muilla osastoilla, eikä kanssakäymistä muiden vankien kanssa juurikaan ole. Kaikki toimet hoidetaan osastolla, jossa on sauna, keittiötila, pyykkihuone ja kirjastopalvelut. Varmuusosaston kuntosali on parin sellitilan yhdistelmä, jossa on muutama yksinkertainen voimailulaite. Sinne pääsee treenaamaan korkeintaan kaksi vankia kerrallaan. Samoin lakisääteinen kaikille vangeille kuuluva ulkoilu hoidetaan korkeintaan kahden hengen ryhmässä.

Varmuusosaston vangeille on oma, arviolta noin 20 neliömetrin häkkipiha, joka on riisuttu kaikesta muusta luksuksesta paitsi raittiista ilmasta.

Breivik haastoi valtion oikeuteen

Eristettynä oleva Breivik syyttää Norjan valtiota siitä, että häntä pidetään epäinhimillisissä oloissa. Joukkomurhaajaa ei esimerkiksi miellytä ruuan laatu ja aterioiden samankaltaisuus. Hän on verrannut huonona pitämäänsä ruokaa vesikidutukseen.

Pasi Oksa olisi ollut yllättyneempi, jos Breivik ei olisi nostanut oikeusjuttua valtiota vastaan. Ei kuitenkaan siksi, että hän näkisi vangin olevan kaltoin kohdeltu.

-Tällaiset valitukset ovat tuttuja Suomessakin. Ne ihmiset, jotka eivät muiden oikeuksista ja elämästä tunnu niinkään piittaavan, ovat kyllä äärimmäisen kiinnostuneita omista oikeuksistaan.

Eräs vanki työllisti virkamiehiä tekemällä parin vuoden aikana 3000 kantelua ja valitusta eri tahoille; rikosilmoituksia poliisille ja kanteluita eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.