Rikokset yhä enemmän tilaustöitä

Yhä suurempi osa varkauksista on ulkomailta suunniteltuja tilaustöitä, kertoo sisäisen turvallisuuden ohjelman tilannekatsaus yrityksiin kohdistuvasta rikollisuudesta.

Murtoja tehtailevat rikollisryhmät kiertävät nopeaan tahtiin paikkakunnalta toiselle ja poistuvat sitten maasta. Murtojen ja niiden yritysten määrä onkin noussut kasvuun pitkän laskun jälkeen.

Tilannekatsauksen mukaan myös myymälävarkauksien ja näpistysten määrä on kasvanut. Niidenkin taustalla ovat usein tilauskeikkoja tekevät rikolliset.

Vielä vuonna 2007 vain 14 prosenttia selvitetyistä törkeistä varkausrikoksista oli ulkomaalaisten tekemiä. Tänä vuonna tammi-elokuussa luku oli 43 prosenttia.

Myös yritysten tietojen urkkiminen esimerkiksi haittaohjelmien avulla on yleistynyt edelleen. Haittaohjelmia toimitetaan yritysten sisäverkkoon sähköpostin tai USB-muistivälineen avulla.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.