Rikosten määrä kasvoi Helsingissä

Helsingin poliisin tietoon tuli tammi-huhtikuussa 26 970 rikoslakirikosta, mikä on 1 088 rikosta enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Kasvua selittävät erityisesti pahoinpitelyrikosten ja omaisuusrikosten määrän kasvu.

Pahoinpitelyrikoksia tapahtui tammi-huhtikuussa yhteensä 2 334, mikä on noin 400 enemmän kuin viime vuonna. Omaisuusrikoksia tapahtui 16 836, mikä on 789 enemmän kuin viime vuonna. Omaisuusrikoksista etenkin varkauksien ja vahingontekojen määrä kasvoi.

Kaikkiaan poliisin tietoon on tullut alkuvuoden aikana 35 458 Helsingissä tapahtunutta rikosta, mikä on 636 rikosta vähemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Kaikkien rikosten väheneminen johtui erityisesti liikennerikkomusten vähenemisestä.

Rikoksista selvitettiin alkuvuonna hieman alle 70 prosenttia, mikä vastaa vuotta aiempaa tasoa.

Järjestäytynyt rikollisuus yleistynyt

Helsingin poliisi on tutkinut alkuvuoden aikana lukuisia vakavia järjestäytyneeseen rikollisuuteen kytkeytyviä rikosvyyhtejä sekä päivittäisrikoksia, joissa molemmissa rikoksesta epäiltyinä on ollut ulkomaisia rikoksentekijöitä.

Ominaista rikoksille on ollut järjestäytyneisyys, tekojen suunnitelmallisuus sekä rikosten lukuisa määrä. Ulkomaalaisten rikoksentekijöiden liikkumista on edistänyt EU:n ja Schengen alueen laajeneminen.

Baltian maista tulevien rikollisryhmien lisäksi yhä useampi rikollisryhmä tulee Romaniasta, Puolasta ja Bulgariasta, kerrotaan poliisista.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.